Henri Hagman: Taiteen tarkoitus

Aktivistinen eli poliittinen taide ja kontemplatiivinen eli estetistinen taide ovat Taiteen yhden ja ainoan projektin kaksi työntekijää. Esimerkiksi Teemu Mäen taiteen ja Mark Rothkon taiteen tarkoitusperät ovat samat – parantaa ihminen ja maailma, ja vieläpä tietynlaiseksi: vapaaksi, henkiseksi, aistilliseksi. Yhteisölliseksi, paratiisilliseksi, valaistuneeksi. Kumpikin edellä mainituista taiteilijoista ehkäpä kieltää tämän tavoitteen – mutta se on sitä taiteilijuutta, a-g-junkkariutta, ajattelun keskenjättämistä, hirvaiden korskuntaa, synnynnäistä pelisilmää.

Aktivistisen ja kontemplatiivisen taiteen keinot tämän yhteisen päämäärän saavuttamiseksi ovat erit, eikä niiden tulekaan sotkeutua toisiinsa. Aktivistinen taide vetoaa ajatteluun, se voittaa meidät puolelleen älykkyydellään. Aktivistisen taiteen rooli palautuu käsitteeseen Vita Activa, joka ei tarkoita aktiivista elämää vaan julkispoliittisille asioille eli yhteiselle hyvälle omistautunutta elämää. Vita Activan ainoa tarkoitus oli ja on taata kaikille ihmisille mahdollisuus Vita Contemplativaan, kontemplatiiviseen elämään, hyvään elämään.

Kontemplatiivinen maalaustaide on yksi kontemplaation generaattoreista. Ja se on aika merkittävä generaattori; se hallitsee kaksiulotteista maailmaa, joka on meidän kolmiulotteisen ja ajallisen maailmamme suhteen transsendentti eli tuonpuoleinen – utopian kehto ja paratiisi. Maalaustaide on silmän ajaton taivas.

Katsoja kontemploi maalausta: katsoo syventyneesti maalauksen kokonaisuutta, musiikkia; katsoo sitä koko kehollaan. Maalauksen musiikki ui katsojan silmäaukoista sisään ja assosioituu katsojan kontemplatiivisessa kehomielessä aistialueelta toiselle. Tällaisen synestesian kautta katsoja kokee maalauksen musiikin värähtelynä ruumiinsa soluissa, mielensä lihassa.

Katsoja sisäistää maalauksen paratiisin lihaansa. Kontemplaation kautta paratiisi inkarnoituu yksilössä. Tästä lähtien koko maailma on hänelle maalaus. Täydellinen kauneus nauraa lauluaan katsoipa minne hyvänsä. Nyt paratiisi on potentiaalisesti toteutuva myös yksilön vuorovaikutuksessa tässä maailmassa, joka on nyt iloaan naurava maalaus. Taide on tehnyt tehtävänsä, sitä ei enää tarvita.

Tähän Vita Contemplativan, hyvän elämän utopiaan viittaa Vita Activa. Siksi: aktivistinen, poliittinen taide on olemassa lopulta vain kontemplaation mahdollistamisen vuoksi. Se, mitä on Rothkon maalauksessa, on Teemu Mäen taiteen perimmäinen tavoite.

Kenellä sitten on moraalisesti varaa heittäytyä selälleen kontemplaation maailmaan nyt, kun kaikki on maailmassa edelleenkin päin helvettiä? En tiedä; ehkäpä heillä, jotka eivät kykene aktivismin soturiuteen. Heillä on tärkeä rooli kontemplaation kehittäjinä.

Kontemplaatio, ja valaistumisen lihasta muodostuva kontemplatiivis-dionyysinen yhteisöllisyys on ihmisen tarkoitus. Näin vastaavat poikkeuksetta kaikki ihmiset, kun pari ratkaisevaa kysymystä kysytään. Sen vuoksi on tärkeätä, että kontemplaatio-jengi pitää paratiisin elementtejä esillä, tarjolla. Ja samanaikaisesti aktivismi kuin Robin Hood tasaa resursseja ja jakaa ymmärrystä.

Tietenkin on olemassa taidetta, joka palvelee aivan muita tarkoituksia. Yleensä se vastaa erilaisiin viihteellisiin tarkoituksiin ja pseudokontemplaatioon – käsitetaide tarjoaa älyllistä viihdettä, näennäispoliittinen taide on poseerausta taidekenttäpelissä, ja näennäiskontemplatiivinen taide taas silkkaa kulinarismia ja rahaväen huppelimakua. Ja sitten on tietenkin avoimesti populäärikulttuurin eri genreihin viittaavaa nuorisotaidetta. Mutta mitäpä näistä.

Tästä kaikesta ynnä muusta kuitenkin lisää juuri julkaistussa kirjassani Taiteen tarkoitus – Taiteeseen kätketty ihmisen utopia ja sen toteuttaminen.

Henri Hagman

Henri Hagman: Mitä ihmettä: Huone 3 »