Sanni Seppo

Sanni Seppo

Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa on yhteensä 70 viljelypalstaa ja tuhansia palstaviljelijöitä. Pääkaupunkiseudusta on piirtynyt päähäni mielenkiintoinen kartta: kehäteitä, väyliä, katuja, erilaisia asuma-lähiöitä ja sinne tänne ripoteltuna pikkuruisia palsta-alueita. Uteliaana olen sännännyt tukimaan uutta aluetta ja kokenut aina saman yllätyksen. Kaukaa alue näyttää tyypilliseltä sinisine vesitynnyreineen ja palstalaatikoineen. Ajattelen, että tämä on samanlainen kuin muutkin, mutta lähemmin tarkastellessani löydän ainutlaatuisten yksityiskohtien täyttämän persoonallisen kokonaisuuden.

Alkuun arasti, lopulta rohkeammin olen astunut näkymättömien seinien sisäpuolelle ja tutustunut lukuisiin lumoaviin palstoihin ja niiden viljelijöihin. Monen luokse haluaisin palata, jatkaa siitä mihin jäimme. Olen saanut kuulla paljon viljelykuulumisia, elämäntarinoita ja viisauksia. Joinakin intensiivisinä kuvauspäivinä minusta on tuntunut kuin olisin ollut suuri korva, joka vaeltaa palstalta toiselle, tallentaa tarinoita sisäänsä ja hukkuu niiden koskettavuuteen.

Yhden tällaisen päivän jälkeen nousin tynnyrin kannelle, katsoin palstamaisemaa ja kertasin tapahtumia: tuolla olivat nuo hilpeät miehet, jotka rakastivat elämää, mutta eivät tykänneet venäläisistä. Ja tuolla nuo venäläiset, jotka kertoivat tarinansa siitä, kuinka vain kyky löytää ruokaa maasta piti heidät hengissä Siperiassa. Siitä he saivat oppinsa, ja nyt heidän palstansa kukoistaa niin, että kaikki sitä kadehtivat. Tuolla puuhakas kurdiperhe tarjosi minulle maittavan aterian, tuolla vasta pari kuukautta Suomessa ollut gambialaispoika purki koti-ikäväänsä viljelemällä maata. Ja kaikki muut: perinnekasveja vaaliva iloinen nainen, valtavia palsternakkoja kasvattava suurikätinen mies, joka ei ilman palstaa kestäisi työttömyyden toimettomuutta. Aviopari, joka kyllästyi mauttomiin perunoihin ja päätti alkaa kasvattaa omia. Mansikkamummo, joka ei pidä mansikoista, mutta kasvattaa niitä kukkien kauneuden takia. Mansikat hän jakelee naapureille ja lastenlastenlapsille. Kaikki erilaiset tarinat ovat tässä yhteisessä olohuoneessa, jaettuina, avoimina ja kuitenkin erityisinä. Maisema näyttää suunnattoman kauniilta.

– Palsta on tärkeä siksi, että on joku paikka jonne pitää mennä, sanoi eräs eläkkeellä oleva nainen. Hän suositteli sitä kaikille eläkeläisille ja työttömille.

Palsta tuo kiireettömälle merkityksen, kiireiselle levon. Palsta estää syrjäytymistä ja on mitä oivallisin kuntokeidas. Palsta voi korvata pihamaan tai kesämökin, se antaa herkullista satoa ja tilaa luovuudelle. Palstat synnyttävät sosiaalista ja esteettistä kaupunkikulttuuria niin viljelijöille kuin ohikulkijoillekin.

Joidenkin palsta-alueiden yllä leijuu kaavoituksen uhka. Maa-alue halutaan tehokkaampaan käyttöön, mutta silloin tapahtuisi hirvittävä erehdys. Nuo pienen pienet palstat, pienemmät kuin kehätien risteys tai marketin parkkipaikka, on ladattu täyteen merkityksiä. Maankäyttö ei voi mitenkään olla arvokkaampaa ja tehokkaampaa kuin palstaviljelyssä.

Sanni Seppo: Luonnon kanssa, huone 1 »