Ulla Karttunen

Ulla Karttunen

taiteilija ja tutkija: todellisuustaidetta ja arkiympäristön estetiikkaa

tehnyt digitaalisia ikoneita, installaatioita, performansseja, yhteiskuntakriittisiä ja käsitteellisiä projekteja

asuu Pariisissa, Helsingissä ja Joensuussa

Ulla Karttunen on mystikko ja epäilijä, romantikko ja yltiörealisti, mietiskelijä ja epäajanmukainen, todellisuustaiteilija ja unelmoija. Hän on sämplännyt epätodennäköistä taidetta kyseenalaisista materiaaleista: valkeasta sulaneesta suklaasta, eteerisistä öljyistä, ylevistä ja alhaisista käsitteistä, liian todellisista kuvavirroista, pyhimyslegendoista, hillosta ja mediatrivialiteeteista. Tai, ehkä kuuluu sanoa, että hän ei ikinä ole tehnyt taidetta, mutta on vain pyrkinyt sisemmäs todellisuuteen.

Karttunen arvostaa epätaiteensa esityspaikkoina korkea-arvoisten instituutioiden sijaan alamaailmaa: synkkiä holveja, kellareita, kryptoja, maanalaisia asemia, kylppäreitä, peräkamareita. Maanalaisista paikoista voi salaa väijyä kohti taivaallisia ulottuvuuksia ja kohtalokkaita kysymyksiä.

Edustustaiteen ja -mielipiteiden sijaan Karttunen on panostanut ennen kaikkea ikävien ilmiöiden yhteiskuntakritiikkiin. Karttusen vääräoppinen toiminta ulottuu taiteen ja tiedon eri alueille, myös esteetikkona ja esseistinä hän on hakeutunut epäkelpoihin aiheisiin ja käsitellyt mm. makuuhuonetta filosofian näyttämönä.

Tyylilajeista Karttunen arvostaa ennen kaikkea Nietzschen viitoittamaa syvimmän raskauden ja kepeimmän jäynän yhteen sulattamista. Taide saisi Karttusen mielestä olla entistä enemmän olevaisen merkityksen punnintaa, todellisuuden peliin pistämistä, kaikkien arvojen uudelleenarvioimista.


Ulla Karttunen: Unesta Valoon »